Tapahtumat

Vesterinen Yhtyeineen

Valtaisaa suosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen jatkaa loppuunmyytyjen Hetken ikuinen -konserttien sarjaa myös keväällä 2024. Helmikuussa alkava kiertue kattaa yhteensä 15 paikkakuntaa ympäri Suomen. Bändin hurja suosio Suomen musiikkitaivaan huipulla sementoitui viimeistään maaliskuussa 2023 ilmestyneen Hetken ikuinen -albumin myötä. Levy sisältää upean nimibiisin lisäksi valtavaksi radiohitiksi nousseen Kohti sydänpeltoja sekä tuoreen singlen Ilman mua, joka on …

Vesterinen Yhtyeineen Lue lisää »

Blind Channel

Rakastettu Kaija Koo nähdään keväällä klubikiertueella. Ensimmäisenä kotimaisena naissooloartistina Helsingin Olympiastadionin valloittanut, yksi Suomen menestyneimmistä artisteista, Kaija Koo nähdään ensi keväänä perinteisillä musaklubeilla ympäri Suomen. Seitsemän paikkakuntaa kattava kevään kiertue starttaa lauantaina 6. huhtikuuta ja huipentuu lauantaina 4. toukokuuta Viking Gracellä järjestettävään Korkkarit Kattoon! Kaija Koo -risteilyyn. Tampereen Pakkahuoneella Kaija Koo esiintyy 20.4.2023.

LOPPUUNMYYTY Lauri Tähkä – 50-vuotisjuhlakonsertti

Karismaattinen Lauri Tähkä esiintyy vain neljällä keikalla loppuvuoden aikana. Lauri Tähkä & Revohka saapuu Tampereen Pakkahuoneelle 2.12.2023. Tampereen keikka on loppuunmyyty. Näillä keikoilla Lauri juhlistaa 50-vuotissynttäreitään, joissa kuullaan laajasti hänen tuotantoaan. Laurin keikat ovat täynnä vahvoja tunteita ja yleisön rakastamia hittejä, muun muassa Mä en pelkää, Palavaa vettä, Elämänlangat ja Kaikella on tarkoitus. Moninkertaisesti palkittu …

LOPPUUNMYYTY Lauri Tähkä – 50-vuotisjuhlakonsertti Lue lisää »

Raskasta Joulua

Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua tulee luoksemme jälleen suurempana kuin koskaan. Suomalaisten sydämet valloittanut, perheet, ystävät ja naapurit yhteen kokoava 22 konserttia kattava kiertue alkaa tänä vuonna 17. marraskuuta Laukaasta ja päättyy reilun kuukauden kuluttua Jyväskylään. Kiertueen suurin konserttiyleisö kohdataan 9. joulukuuta Tampereen Nokia Arenalla. Kitaristi Erkka Korhosen luotsaama musiikkiprojekti Raskasta Joulua …

Raskasta Joulua Lue lisää »

Raskasta Joulua

Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua tulee luoksemme jälleen suurempana kuin koskaan. Suomalaisten sydämet valloittanut, perheet, ystävät ja naapurit yhteen kokoava 22 konserttia kattava kiertue alkaa tänä vuonna 17. marraskuuta Laukaasta ja päättyy reilun kuukauden kuluttua Jyväskylään. Kiertue saapuu Kauhajoen IKH Areenalle 25. marraskuuta. Kitaristi Erkka Korhosen luotsaama musiikkiprojekti Raskasta Joulua on luonut …

Raskasta Joulua Lue lisää »

Portion Boysin levynjulkaisukeikka

Suomen suosituimmaksi bilebändiksi tituleeratun Portion Boysin levynjulkaisukeikka pidetään Kauhajoen IKH Areenalla lauantaina 30.9.2023. UMK:n myötä viimeistään koko kansan tietoisuuteen nousseen yhtyeen keikat myyvät ympäri maata tasaisesti loppuun, joten liput Kauhajoen keikallekin kannattaa hommata ajoissa. Vuonna 2010 perustettu Portion Boys on raivannut positiivisella hyvän mielen tekemisellä itsensä yhdeksi tämän hetken kuunnelluimmista yhtyeistä. Bändi teki lopullisen läpimurron …

Portion Boysin levynjulkaisukeikka Lue lisää »

Kuninkaiden paluu -konsertti

Rocktenori Jarkko Ahola ja oopperalaulaja Waltteri Torikka nousevat yleisön pyynnöstä areenalavalle Tampereen Nokia Arenalla 24.11. Vahvojen tulkitsijoiden kolme edellistä Hartwall Areenan konserttia olivat loppuunmyytyjä.Nyt kaksikko esittää isoja kotimaisia ja kansainvälisiä klassikkobiisejä Marko Hilpon kapellimestaroiman, vaikuttavan orkesterin säestämänä, visuaalisesti näyttävässä Kuninkaiden paluu -konsertissa Nokia Arenalla. Liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 5.5. klo 9.00. Illan aikana kuullaan …

Kuninkaiden paluu -konsertti Lue lisää »