Sanni

perjantai 1.4.2022

Tullikamarin Pakkahuone

Suomalaisen popmusiikin ykkösnimi SANNI kiertää Suomea keväällä 2022. Helmi–toukokuussa toteutuva ”Mitä meiltä jäi kesken” -kiertue pysähtyy Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella perjantaina 1.4.2022.

SANNI on yksi 2010-luvun suurimmista ja suosituimmista suomalaisartisteista ja artisti on dominoinut julkaisulistojen kärkiä jo vuodesta 2013. Erityisesti jättihiteistään ”Sotke mut”, ”Että mitähän vittua” ja viime vuosikymmenen suosituimmasta radiokappaleesta ”2080-luvulla” muistettava SANNI on streamannut moninkertaista platinaa ja saanut lukuisia Emma-palkintoja.

SANNIn viimeisin studioalbumi ”Trippi” julkaistiin kesäkuussa 2019, ja sen myötä hänet nähtiin niin festarilavoilla kuin konserttisaleissakin. Tulevan albumin ensimmäinen single ”Pettäjä” julkaistiin viime keväänä ja kakkossingle ”Kesken” näki päivänvalon aiemmin tänä syksynä. Uutta musiikkia ennen kevään kiertuetta on vielä luvassa.

Vahvan oman äänen uransa aikana löytänyt SANNI on erityisen tunnettu omaleimaisista lyriikoista, tarttuvista melodioista ja rohkeasta äänestä. Energisistä ja mukaansa tempaavista keikoistaan kuuluisan artistin musiikki nielaisee kuulijansa maailmaan, joka ulottuu lämminhenkisillä keikoilla takariveihin asti.

Ennakkoliput alk. 31,50 €