Menneet tapahtumat

Vesterinen Yhtyeineen

Valtaisaa suosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen jatkaa loppuunmyytyjen Hetken ikuinen -konserttien sarjaa myös keväällä 2024. Helmikuussa alkava kiertue kattaa yhteensä 15 paikkakuntaa ympäri Suomen. Bändin hurja suosio Suomen musiikkitaivaan huipulla sementoitui viimeistään maaliskuussa 2023 ilmestyneen Hetken ikuinen -albumin myötä. Levy sisältää upean nimibiisin lisäksi valtavaksi radiohitiksi nousseen Kohti sydänpeltoja sekä tuoreen singlen Ilman mua, joka on […]

Vesterinen Yhtyeineen Read More »

Blind Channel

Suomen vientimenestys ja uuden sukupolven rocksuuruus Blind Channel tekee tähänastisen uransa isoimman keikan. Bändi nousee Tampereen Nokia Arenan lavalle lauantaina 27.4.2024. Kyseessä on yhtyeen ainoa esiintyminen Suomessa koko kevään aikana, sillä yhtye viettää alkuvuoden Euroopan lavoilla. Kiertue huipentuu Nokia Arenalle. Yhtyeen lämmittelijöinä nähdään alternatiivisen popin suunnannäyttäjä costee ja 17-vuotiaista nuorista koostuva, maailmallakin jo noteerattu kotimainen

Blind Channel Read More »

Lauri Tähkä – 50-vuotisjuhlakonsertti LOPPUUNMYYTY

Karismaattinen Lauri Tähkä esiintyy vain neljällä keikalla loppuvuoden aikana. Lauri Tähkä & Revohka saapuu Tampereen Pakkahuoneelle 2.12.2023. Tampereen keikka on loppuunmyyty. Näillä keikoilla Lauri juhlistaa 50-vuotissynttäreitään, joissa kuullaan laajasti hänen tuotantoaan. Laurin keikat ovat täynnä vahvoja tunteita ja yleisön rakastamia hittejä, muun muassa Mä en pelkää, Palavaa vettä, Elämänlangat ja Kaikella on tarkoitus. Moninkertaisesti palkittu

Lauri Tähkä – 50-vuotisjuhlakonsertti LOPPUUNMYYTY Read More »

Raskasta Joulua

Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua tulee luoksemme jälleen suurempana kuin koskaan. Suomalaisten sydämet valloittanut, perheet, ystävät ja naapurit yhteen kokoava 22 konserttia kattava kiertue alkaa tänä vuonna 17. marraskuuta Laukaasta ja päättyy reilun kuukauden kuluttua Jyväskylään. Kiertueen suurin konserttiyleisö kohdataan 9. joulukuuta Tampereen Nokia Arenalla. Kitaristi Erkka Korhosen luotsaama musiikkiprojekti Raskasta Joulua

Raskasta Joulua Read More »

Raskasta Joulua

Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua tulee luoksemme jälleen suurempana kuin koskaan. Suomalaisten sydämet valloittanut, perheet, ystävät ja naapurit yhteen kokoava 22 konserttia kattava kiertue alkaa tänä vuonna 17. marraskuuta Laukaasta ja päättyy reilun kuukauden kuluttua Jyväskylään. Kiertue saapuu Kauhajoen IKH Areenalle 25. marraskuuta. Kitaristi Erkka Korhosen luotsaama musiikkiprojekti Raskasta Joulua on luonut

Raskasta Joulua Read More »

Portion Boysin levynjulkaisukeikka

Suomen suosituimmaksi bilebändiksi tituleeratun Portion Boysin levynjulkaisukeikka pidetään Kauhajoen IKH Areenalla lauantaina 30.9.2023. UMK:n myötä viimeistään koko kansan tietoisuuteen nousseen yhtyeen keikat myyvät ympäri maata tasaisesti loppuun, joten liput Kauhajoen keikallekin kannattaa hommata ajoissa. Vuonna 2010 perustettu Portion Boys on raivannut positiivisella hyvän mielen tekemisellä itsensä yhdeksi tämän hetken kuunnelluimmista yhtyeistä. Bändi teki lopullisen läpimurron

Portion Boysin levynjulkaisukeikka Read More »

Kuninkaiden paluu -konsertti

Rocktenori Jarkko Ahola ja oopperalaulaja Waltteri Torikka nousevat yleisön pyynnöstä areenalavalle Tampereen Nokia Arenalla 24.11. Vahvojen tulkitsijoiden kolme edellistä Hartwall Areenan konserttia olivat loppuunmyytyjä.Nyt kaksikko esittää isoja kotimaisia ja kansainvälisiä klassikkobiisejä Marko Hilpon kapellimestaroiman, vaikuttavan orkesterin säestämänä, visuaalisesti näyttävässä Kuninkaiden paluu -konsertissa Nokia Arenalla. Liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 5.5. klo 9.00. Illan aikana kuullaan

Kuninkaiden paluu -konsertti Read More »

Demolition 23

Michael Monroen legendaarinen Demolition 23 -yhtye palaa keikoille! Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama, suureen kulttimaineeseen noussut yhtye Demolition 23 tekee yllättävän paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023. Keikoista ensimmäinen soitetaan Tampereen Pakkahuoneella torstaina 28. syyskuuta ja viimeinen Kotkan Hotelli Leikarissa lauantaina 7. lokakuuta. Tampereen ja Kotkan lisäksi

Demolition 23 Read More »

Pelti Auki! Festivaali 2.0

Pelti Auki! -festivaalikiertue tuo Kauhajoen IKH Areenalle Petri Nygårdin, Erika Vikmanin, Movetronin ja Faijan lauantaina 1.4.2023. Suuren suosion saavuttanut Pelti Auki! -festivaalikiertue saa jatkoa keväällä 2023. Kehitelty versio kantaa nimeä Pelti Auki! Festivaali 2.0. Kiertueen juontajana toimii Roosteeni, ja tapahtuman DJ:nä nähdään tietenkin Pelti Auki legendaksi muodostunut viihdyttäjä DJ Toivonen. Pelti kiinni -sanonta saa jälleen

Pelti Auki! Festivaali 2.0 Read More »