Blind Channel uransa suurimmalle keikalle – esiintyy Nokia Arenalla 27.4.2024!

Suomen vientimenestys ja uuden sukupolven rocksuuruus Blind Channel tekee tähänastisen uransa isoimman keikan. Bändi nousee Tampereen Nokia Arenan lavalle lauantaina 27.4.2024.

Kyseessä on yhtyeen ainoa esiintyminen Suomessa koko kevään aikana, sillä yhtye viettää alkuvuoden Euroopan lavoilla. Kiertue huipentuu Nokia Arenalle. Konsertin lipunmyynti alkaa Lippupisteessä maanantaina 25.9.2023 klo 9.00.

Luvassa on räjähtävä, energinen ja visuaalisesti näyttävä show, jossa kuullaan yhtyeen kaikki hitit kuten Dark Side, Balboa, Flatline ja tuorein sinkku DEADZONE sekä keväällä julkaistavan uuden albumin biisejä. Konsertti on ikärajaton, mutta anniskelualueille ja merkittyihin anniskelukatsomoihin on 18 vuoden ikäraja.

”Tuntuu älyttömän hienolta päästä toteuttaa meidän uran tähän mennessä suurin konsertti Nokia Arenalla. Bändi täytti juuri 10 vuotta ja meistä on upeeta nähdä, että ollaan päästy pisteeseen, jossa voidaan tehdä oma areenakeikka rakkaassa kotimaassa. Show tulee olemaan unohtumaton. Se on myös koko kevään huipennus, sillä tämä on myös meidän ensi kevään ison Euroopan kiertueen viimeinen keikka”, yhtye kommentoi.

Myyntiin tulevat permanto-, katsomo- ja VIP-liput sekä suositut Golden Circle – liput, joilla on mahdollisuus päästä lähimmäksi lavaa ja sisään areenalle tuntia ennen virallista ovien avausta.

Konsertin lämmittelijät julkaistaan myöhemmin kuluvana vuonna.

Blind Channel voitti UMK:n ja teki suomalaista Euroviisuhistoriaa vuonna 2021 sijoittumalla Rotterdamin viisukisoissa 6. sijalle. Yhtye breikkasi tämän jälkeen Dark Side – jättihitillään kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Biisiä on kuunneltu yli 60 miljoonaa kertaa ja sitä seuranneita sinkkuja yhteensä kymmeniä miljoonia kertoja.

Blind Channel solmi maailmanlaajuisen levydiilin maineikkaan Century Media -yhtiön kanssa vuonna 2021 ja julkaisi ensimmäisen albuminsa yhtiön kautta kesällä 2022. Albumi meni niin fyysisen kuin striimatuimmat listan kärkipaikalle Suomessa sekä Saksan albumilistan sijalle 15. Yhtye on viettänyt viimeiset pari vuotta pääosin esiintyen Euroopassa ja Jenkeissä sekä kotimaisten festarien päälavoilla.

BLIND CHANNEL
Tampere, Nokia Arena

La 27.4.2024

Liput alk. 49,90€
Golden Circle -liput alk. 89,90€
VIP-liput alk. 139,90€
Kaikkiin lipputyyppeihin lisätään tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)

Liput tulevat myyntiin ma 25.9. klo 9 Lippupisteessä.

Aikataulu:
17.00 Ovet, Golden Circle ja vip
18.00 Ovet, muut lipputyypit
18.30 Support, julkistetaan myöhemmin
19.00 Support, julkistetaan myöhemmin
19.45 Support, julkistetaan myöhemmin
20.45 Blind Channel

Konsertin arvioitu kesto on n. 1,5h