Raskasta Joulua -kiertue Tampereelle ison artistijoukon kanssa

Suomen suosituimmaksi joulukiertueeksi kasvanut Raskasta Joulua -kiertue päästään järjestämään jälleen. Oulusta joulukuun alussa käynnistyvä kiertue saapuu Tampereen Kannen areenalle perjantaina 17. joulukuuta. Konserteissa esiintyy tänä vuonna ennätyksellisen monta solistia ja Tampereella nähdään mm. Marko Hietala, Noora Louhimo ja Elize Ryd. Odotetun kiertueen lipunmyynti alkaa perjantaina 8.lokakuuta klo 10.00. 

15-vuotisjuhliaan syksyllä 2019 komeasti viettänyt Raskasta Joulua -kiertue päästiin viime syksynä järjestämään liveyleisölle vain Oulussa ja Porissa ennen kuin kiertueen loput päivät oli peruttava koronarajoitusten takia. Niinpä raskaalla kädellä sovitettujen joululaulujen ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä rakastettu kiertue järjestetään jälleen.

Vuosi vuodelta suosionsa säilyttäneen kiertueen tämän vuoden solisteina laulaa tuttuun tapaan nippu kotimaisen metallimusiikin parhaita tulkitsijoita.  Raskasta Joulua -kiertueen konserteissa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä solisteja. Tampereella esiintyvät ex-Nightwish-tähti Marko Hietala, Suomen arvostetuimpiin metallilaulajiin kuuluva Noora Louhimo,jo usean vuoden ajan Queenin musiikkiin pohjautuvan shown keulakuvana hurmannut Kimmo Blom, soolouransa hiljattain aloittanut Tarot-tähti Tommi Salmela, monipuolinen metallimies JP Leppäluoto, oman trionsa kanssa viime aikoina keikkaillut Antony Parviainen, monipuolinen musiikin monitaituri Ilja Jalkanen, mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveistä tunnettu Ville Tuomi, Sonata Arctica-solisti Tony Kakko ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukana olevaBrother Firetribe-solisti Pekka Heino. Kansainvälisen tuulahduksen konserttiin tuo Amaranthe-yhtyeen solisti Elize Ryd.

RASKASTA JOULUA 2021

PE 17.12 Tampereen Kannen areena, Tampere

Noora Louhimo, Marko Hietala, Kimmo Blom, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd ja Pekka Heino.

Konsertti alkaa klo 19.00.
Permanto on K18, muu katsomo on ikärajaton.

Konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 8.10.2021 klo 10.00. Liput myy Lippu.fi.
Hinnat alkaen 49,90€.
VIP-liput

www.raskastajoulua.com
www.facebook.com/raskastajoulua
#raskastajoulua

Mediakuvat: https://bit.ly/3FiWb1V 

Järjestäjät:
RH Entertainment Oy ja Extra Large Music Oy